Joskus minulla on tapana sortua jaarittelemaan ja tarina käy puisevaksi. Aloitetaan siis tästä teemasta. Ajatus tämän blogin perustamisesta kypsyi viime lauantaina, kun olin tapani mukaan lenkillä ja maalailemassa. Puut ovat kiinnostavia kohteita, sillä samalla puulla on niin monta muotoa vuodenajan ja säätilan mukaan. Jo pikkulapsetkin piirtävät puita mielellään. Puiden maalaaminen tai piirtäminen ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Kymmenen vuotta sitten en olisi saanut edes kahdessa tunnissa aikaan niin hyvää puuta kuin mikä nyt syntyi alle puolessa tunnissa (alle vartin per kipale).

Tämä maisema kolahti minuun jo kaukaa. Kuivuuden kuolettama jalopuu kukoistavan koivun vierellä. Koivusta tosin tuli kuusen näköinen eikä puiden mittakaavakaan näy kunnolla mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Jos kuva toimii yksinään, niin taiteilija saa paljon anteeksi, sillä eihän katselija loppujen lopuksi voi tietää mikä on ollut todellinen lähtökohta. Katselijalle pitää aina jäädä tulkinnan varaa. Mielestäni on tärkeämpi yrittää välittää jotain alkuperäisestä tunnelmasta kuin yrittää toistaa kaikki 100 %:sti. Realismi kuoli samalla hetkellä kuin valokuvaus keksittiin. Ei ole pelkkä sattuma, että impressionismi ja ekspressionismi syntyivät samoihin aikoihin valokuvauksen kanssa. Kun valokuvia ei ollut, niin realistinen maalaus oli ainoa tapa välittää kokemus katsojalle mahdollisimman aitona. Kun valokuva pystyi täyttämään tämän tehtävän, niin kuvalle piti saada uusia ulottuvuuksia, joita valokuva ei voi tavoittaa.

Nyt alkaa tulla uni silmään, joten jatkan taas joskus...